Näytetään tekstit, joissa on tunniste KoL. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KoL. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2014

Mies ja vapaa-aika

Hanke on päättymäisillään, ja näitä työn tuloksia on ilo esitellä. Mies ja vapaa-aika - teema on ollut meillä YHTEYS-hankkeessa esillä ja tästä linkistä lisää tietoa.

http://ktol.fi/index.php?k=22132



keskiviikko 27. elokuuta 2014

Miksi mies menee mukaan?



Miksi muskariryhmissä vain 20 % osallistujista on poikia? Miksi kansalaisopistoissa vain 20–30 % on miehiä? Miksi tämä sama osallistumistendenssi kulkee läpi ihmisen elinkaaren aina vanhoille päiville asti? Tämän on oltava jotain syvälle kulttuuriimme rakentunutta.

Järjestimme viime viikolla Yhteys-foorumin, jossa istahdimme hetkeksi miettimään oikein kunnolla, miksi miehet eivät osallistu yhtä aktiivisesti opistojen kursseille kuin naiset tai miksi he ovat naisia passiivisempia kirjastoasiakkaita. Keskityimme myös miettimään, mitä voisimme tehdä toisin. Paikalla kokoontui kansalaisopistojen ja kirjastojen työntekijöitä ympäri Suomea. Haluaisin nyt nostaa esiin joitakin kansalaisopistoja koskevia ajatuksia.

Ilmiö ei ole aivan yksinkertainen. Ilmeisimmät ongelmat liittyvät kai kurssitarjontaan ja imagoon. Kansalaisopistot mielletään ehkä vieläkin naisten käsityöpaikoiksi. Todellisuudessahan opistojen kurssitarjonta on varsin kattava ja ohjelmassa on jokaiselle jotakin. Toisaalta painotusta olisi varaa varmasti kallistaa hieman miehisempäänkin suuntaan: veneitä, swing bändejä, joukkuepelejä, rentoa yhdessäoloa.

Kansalaisopistossa on kuitenkin hieno aate - se on kaikkien opisto, jossa eri koulutustaustaiset, eri-ikäiset ja monin tavoin muutenkin erilaiset ihmiset kohtaavat. Äijä-kurssit voivat olla väylä miesten aktivoimiseen, mutta haluammeko oikeasti vahvistaa sukupuolijaettua yhteiskuntaa? Eikö siitä juuri yritetä päästä eroon, kun miehiä halutaan aktivoida opistoon?

Kyse voi olla myös siitä, etteivät miehet vain ole tottuneet käymään opistoissa tai eivät ole edes lukeneet kurssiopasta. Eräs foorumilaisista kertoi, kuinka äijäjoogaan ei vuosiin meinattu saada opiskelijoita, kunnes yksi kurssilainen kutsuttiin lehtihaastatteluun. Lehtijutun myötä toiminta sai kasvot ja kas, ryhmä tuli täyteen! Jos siis kyseessä on tiedon tai tavan puute, ratkaisuksi voidaan hakea viestinnän kohdentamista: nostetaan opistossa jo käyviä miehiä esille somessa ja muussa viestinnässä, kohdistetaan miehille omia esitteitä, mennään sinne missä miehet ovat ja kerrotaan, mistä he ovat jääneet paitsi.

Jos taas kyseessä on tarpeen puute, ovat ratkaisut aivan toiset. On mahdollista, että miehet varsin hyvin tuntevat opistot, mutta eivät vain koe tarvitsevansa sen palveluita. Tempoillaanko silloin turhaan ja yritetään luoda palvelua, jota kukaan ei tarvitse? Paikkakunnalla voi olla paljon muuta tarjontaa (kuten urheiluseuroja), joka vetää miehiä puoleensa. Tavallaanhan tilanne on silloin ihan okei. Silti palaan ajatuksissani siihen, että on sääli jos miehet valitsevat juuri urheiluseuran vain siksi, että heillä on negatiivinen mielikuva muista vaihtoehdosta, vaikkapa kansalaisopistosta.

Muita päivän aikana tarjottuja ongelmia olivat aikapula, opistojen epähoukuttelevat tilaratkaisut, pelottavat ja vanhakantaiset opetusmenetelmät, työntekijöiden tai opiskelijoiden naisvoittoisuus ja miehinen ylpeys. Ratkaisuiksi taas ehdotettiin rennompia, sosiaalisuuteen kannustavia tiloja, matalan kynnyksen opetus- ja osallistamismenetelmiä ja miesten palkkaamista opettajiksi ja suunnittelijoiksi.

Kohderyhmän tunteminen ja kuunteleminen on tärkeää. Stereotypioiden varassa toimiminen taas on vaarallista. Minkälaisia työkaluja opistot ja opistojen naistyöntekijät voisivat kehittää, jotta kurssisuunnittelu olisi tasa-arvoa edistävää - sukupuolesta riippumatta?

Teksti: Elina Vesalainen, Kansalaisopistojen liiton tiedottaja

PS. Tämä oli vain pieni pintaraapaisu päivän keskusteluista. Voit tutustua foorumin asiantuntija-alustuksiin, jotka löytyvät osoitteesta www.ktol.fi/yhteys-foorumi


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kokemuksia kansalaisopistosta!?

YHTEYS-Tarinatupa Helsingissä 15.4.2014

Miten onnistuisimme välittämään erilaiset kansalaisopisto- ja kurssikokemukset kaikkien kiinnostuneiden ja myös nuorempien sukupolvien kuultaviksi? Miten nostaisimme esille nykyistä opistolaisyhdistystoimintaa?

Lämpimästi tervetuloa YHTEYS-hankkeen ja Kansalaisopistojen liiton Tarinatupaan tiistaina 15.4.2014 klo 10.00–13.00. Kokoonnumme Helsingin suomenkielisen työväenopiston opistotalolla. Aloitamme aamukahvin ja esittelyn merkeissä. Projektikoordinaattori Jenny Viitanen Lapin yliopistolta kertoo aluksi hieman päivän kulusta ja tarinatuvan ideasta. Tarinatuvan aiheena on ”Kertomuksia kansalaisopistosta”.

Kuva Elina Vesalainen (KoL)

Päivän tavoitteena on innostaa kertomaan uusin tavoin. Ajatuksena on tuottaa opistokokemuksista henkilökohtaista ja yhteistä tarinaa helpolla ja mukavalla tavalla. Jos teillä on valokuvia osallistumisesta kansalaisopistotoimintaan, voitte mieluusti ottaa niitä mukaan hyödynnettäviksi. Tarinatuvassa voidaan äänittää pieniä tarinoita myös nauhurille. Äänitallenteen ja valokuvan yhdistelmästä voidaan tehdä yhdessä digitarinoita. Halutessanne voitte kirjata kokemuksianne ja ajatuksianne paperille etukäteen.

Ohjelmassa:

Lyhyt esittelykierros
Kevyt harjoittelukierros - kuinka kaikissa piilee pieni tarinankertoja!
Miksi kansalaisopistokokemuksia esille?
Millä kursseilla olen kansalaisopistossa käynyt?
Kerrotaan kokemuksia nauhalle ja pohditaan yhdessä missä kaikkialla niitä voisi esittää.

Tiedossa on mielenkiintoinen tuokio, joka muotoutuu juuri tämän ryhmän näköiseksi.  Toivotamme kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi opistolaisyhdistyksen Tarinatupaan!

Kahvitarjoilua varten pyytäisimme vielä ilmoittamaan mahdollisista allergioista 11.4. mennessä elina.vesalainen(at)ktol.fi

maanantai 16. syyskuuta 2013

Nuorten hyvinvoinnin ääni - foorumilla puhuttua!

Valkeakosken Tietotien lukion YHTEYS-foorumiin osallistuneet nuoret kokoontuivat perjantaina 6.9.2013 keskustelemaan nuorten hyvinvoinnista aiheenamme ”Hyvä olla nuorena koskissa”. Tilaisuuden tallenne on kuultavissa nuortenkoski.fi sivulla.  

Kuva Elina Vesalainen/KoL

Nuoret kuulivat viittä asiantuntijaa, jotka kertoivat nuorten mahdollisuuksista Valkeakoskella. Asiantuntijat olivat nuorisovaltuuston edustaja Eveliina Scharin, kaupungin hallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, kirjastotoimenjohtaja Antti Peltonen, sivistystoimen johtaja Juha Sihvonen, nuorisotoimenjohtaja Anne Kurikka.

Kuva Elina Vesalainen/KoL

Alustuksen ja toimintatapojen selvittämisen jälkeen osallistujat kävivät pienryhmäkeskusteluja koskien kysymyksiä: Mikä Koskissa on kohdillaan? Mikä Koskissa on pielessä? Miten Koskista parempi paikka nuorille?

Kuva Elina Vesalainen/KoL

Pienryhmissä käydyt keskustelut ja kootut näkemykset ja mielipiteet esiteltiin koko ryhmälle. Keskustelun jälkeen osallistujat äänestivät tulevaisuutta visioivan kysymyksen ”Miten Koskista parempi paikka nuorille?” ehdotuksista. Pekka Järvinen kommentoi ehdotuksia tilaisuuden lopussa ja antoi vinkkeja kansalaisvaikuttamiseen kuntapäättäjän näkökulmasta.

Tilaisuudessa tuotettiin julkilausuma, jonka foorumiin osallistuneet lukiolaiset ovat allekirjoittaneet ja se tullaan toimittamaan asiantuntijoille ja Valkeakosken kunnan muille toimijoille. Foorumista ja siellä käydystä keskustelusta kirjoitettiin Sivistys.net:ssä ja Valkeakosken Sanomissa ja nuoria haastateltiin YLE Tampereen paikallisradioon.

Seuraavassa on tiivistetty kooste kokoontuneen foorumin ajatuksista, näkemyksistä ja tulevaisuuden parannusehdotuksia. Lopussa on nuorten kannalta neljä merkittävintä ja eniten ääniä saanutta ajatusta ja ideaa. 

1. Valkeakoskella on hyvä olla, koska täällä on:


-     hyvät ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet:

o   urheilu- ja liikuntamahdollisuudet: monipuoliset ja kaikkien saatavilla

o   harrastusmahdollisuudet: uimahalli, kuntosalit, jäähalli, musiikkiopisto, HAJA, Koskenpojat, Kiekko Ahoa, jalkapallo ja aerobic

o   vapaa-ajan aktiviteetit: elokuvateatteri, nuorisotila, kesäteatteri, kaupunginteatteri


-      opiskelumahdollisuuksia:

o   hyvä lukio (ja muu koulutus) ja paljon muita vaihtoehtoja

o   lukio on uusi, moderni ja viihtyisä

o   ei tarvitse lähteä muualle kouluun, koulutustarjonta on laaja

o   hyvin keskitetty campusalue


-      aktiivinen vapaa-ajantoimi, nuorisotoiminta: Akne, Barbaari, OnniRokki jne

o   Nuva, starttipaja, tilat, tapahtumat, toimintaa kaikille nuorille

o   nuorisovaltuusto

o   hyvät nuorisotilat ja mukavat ohjaajat

-     hyvät kirjastomahdollisuudet: kirjastoauto ja monipuolisuus
-     turvallista asua, koska kaikista pidetään huolta ja bussilla pääsee liikkumaan


2. Valkeakoskella on mielestämme parannettavaa seuraavissa asioissa:


-     palveluiden mainostuksessa

o   Nuorilla ei tietoa mahdollisuuksista: kouluissa voisi mainostaa, facebook esim. Nuston kautta, yhdistykset voisi mainostaa itseään enemmän (jatkuvasti)


-     liikennekulttuurin valvomisessa, liikennevalojärjestelyt voisivat olla sujuvammat ja teiden auraus  talvella on puutteellista (erit. kävelytiet)

o   kouluun hankala pyöräillä talvella ja matkat ovat pitkiä kävellä

-    yleisten ja julkisten paikkojen kunnossa ja huoltamisessa
-     täysien ja homeisten koulujen suhteen (evakot ja parakit), koska opetusryhmät ovat liian suuria

-    olisi mukavaa, jos paikkakunnalta löytyisi nuorille suunnattu vaatekauppa
-    nuorten ulko-oleskelutilat/alueet puuttuvat ja julkisesta hengailusta tulee mahdollisesti valitusta.
-    bussit ovat kalliita käyttää, koska niistä ei saa opiskelija-alennusta

o   esim. tulla lukioon kouluun tai mennä harrastuksiin

o   yhteyksiä niitä ei ole tarpeeksi, jos ei ole omaa autoa ja haluaa esim. käydä harrastuksissa Tampereella. Ammattimainen opetus puuttuu harrastuksista, joita voisi harrastaa muuten kuin nuorena aloittaen – siksi esimerkiksi lähdetään Tampereelle harrastamaan


-     nuorten opiskelijoiden opiskelijaetuuksien tiedotuksessa.

o   esim. opiskelijakortista. Olisi yksinkertaisempaa, jos lukiolaisten opiskelijakortin voisi hakea yhdessä eikä jokainen erikseen.

o   opiskelun alussa annettua tietoa välillä uudestaan, ensimmäisen vuoden aikana tulee niin paljon tietoa alussa, että se unohtuu ja sitten esimerkiksi lukiolaisen opiskelijakortti jää hankkimatta


3. Parantaaksemme nuorten viihtyvyyttä, Valkeakoskella tulisi mielestämme kiinnittää huomiota seuraaviin ehdotuksiin



Erityisesti:


-      junaliikenne takaisin

o    edes Valkeakosken ja Toijalan välille

o    esimerkiksi 1 tunnin välein Toijalaan, josta on helppo taas siirtyä Helsinkiin tai muualle


-      paikkakunnalta puuttuu kahvila, joka olisi

o    kokoontumispaikka myös iltaisin ja viikonloppuisin keskustaan

o    avoin julkinen iso tila

o    ei pienessä kulmassa oleva kahvila, vaan sellainen minne kaikki eikä vain nuoret löytää, näkyvällä paikalla ja pitempää auki

o    normaali kahvila, ei erikseen nuorille suunnattu


-      Kirjaslampi kunnolla kuntoon

o    hyppytorni, beachkenttä ja sauna


-      opiskelijakortti bussiin ja paikallisliikenne sujuvammaksi

o    paikallisliikenteen hinta korkea, sitä voisi laskea esim. opiskelijakortilla matkustaville

o    vilkkaampi paikallisliikenne – enemmän busseja koulun kautta, lisää vuoroja iltaisin ja viikonloppuisin, nykyisin ei oteta lukiolaisia huomioon – joutuu odottamaan päivällä kun pitää tulla aamulla aikaisemmin perille ja iltaisin ei kulje. Taajama-alueen ulkopuolelle ja haja-asutusalueelle

Muita ehdotuksia olivat:
-     Ulkonuoriso”tila”

o    Kesällä ei nuorison suosimat tilat auki. Nuorille oma ”puisto” jonnekin, missä voi metelöidä rauhassa, ei mopojen ja onnellisten kullanmurujen äänet haittaa. Missä olisi tarpeeksi roskiksia ja saataisiin työllistettyä nuoria paremmin, kun voivat työllistyä muutaman tunnin ”kesäpihan” siivoamisella  

o    nuorten itsensä tekemät säännöt?

-     Nuorille suunnattu kurssi/toimintakeskus: yksi paikka, johon kaikki toiminta nuorille keskitetty ja se olisi tavoitettavissa, yhteishenkeä nuorison keskuudessa

-    Vihreä aalto liikennevaloihin – kouluun on aina kiire!

-    Talvella voisi aurata kävelyteitä vähän paremmin

maanantai 10. kesäkuuta 2013

YHTEYS ajantasaseminaarin hanketorilla!

Kansalaisopistojen liitto toteutti useita hankkeita esittelevän toritapahtuman osana vuotuista Ajantasaseminaariaan 27-28.5. Hanketorin tarkoituksena oli koota eri hankkeita yhteen ja jakaa tietoa verkostoissa toteutetuista tapahtumista, kehitettyistä innovaatioista ja uusista yhteistyön muodoista. 

YHTEYS näkyvillä hanketorilla/ Kuva KoL

Hyvien käytänteiden jakaminen on yksinkertaista teoriassa, mutta vaikeampi käytännönläheisesti toteuttaa. Seminaarin hanketorilla ja esittelyissä pohdittiin miten tietoa kokemuksista saa jaettua mahdollisimman laajasti ja kaikille kiinnostuneille.

Lisää hanketorin ideoista ja tietoa tilaisuudesta löytyy Sivistys.net verkkojulkaisusta. Heinolan Mediapaja myös haastatteli Ahjolan opiston edustajaa YHTEYS-hankkeesta.